14. syyskuuta 2016

Lapaset ja sukat



Tiheikön väen lapsille on tullut neulottua viime vuoden aikana sukkaa ja lapasta. Apuvälineenä lukulasit! Ikänäkö ei tule yksin.

8. syyskuuta 2016

Minikkareiden syksyn ensimmäinen tapaaminen

Tänä iltana Kajaanin nukkekotiharrastajat eli Mininikkarit kokoontuivat yhdeksän hengen voimin. Joukossamme oli kaksi uutta harrastajaa.

Ohjelmassa oli erilaiset pahvilaatikot. Printtejä ja kaavoja kaivettiin Pinterestistä. Muutama työkalupakkikin valmistui.



Tässä osa meidän illan tuotoksistamme.


Omat laatikot kotona viimeisteltynä.

Kiitos kaikille mukana olleille! Viisi tuntia meni siivillä. Seuraavalla kerralla teemme kukkia.

Tämä teksti näkyy olevan blogini 200's!

5. syyskuuta 2016

Mininikkarien kesänäyttely 2016


Kajaanin Minikkarit pitivät tänäkin kesänä näyttelyn Kajaanin pääkirjastolla. Ajankohta oli tänä vuonna koko heinäkuu.  
Näyttelyn ostikkona oli talvella ideoitu Nukkekodin vuosi. Näyttelystä tulikin enemmän kesäpainotteinen, elettiinhän tuolloin kesäloma-aikaa.  


Tämän kesän näyttely käsitti eteisaulan vitriinit.


 Rintamamiestalo. Saamme ihailla autenttista 50-luvun pihapiiriä.


 Halkovaja. On nyt isännällä vaan liian häävit vaatteet halkohommiin.


Varasto pursuaa, kuten aina.


Pihalla puutarhakeinu.


Vanhaan matkalaukkuun on rakennettu jouluinan tupa. 



 Isäntä hörppii kahvia ja suunnittelee tulevia töitä.


Emännällä kehruuhommat.


Ulkona sukset odottavat käyttäjäänsä pihakuusen kupeessa. 


Toinen erillinen tupakokonaisuus. 


Kesäpiha. 


Pihan keskipiste, palju. 


Puutarhakeinu kuuluu suomalaiseen kesään. 


Kesäpihakokonaisuus.


Muutama detalji pihasta.



Siiliperheen kesäaktiviteetteja.


Kanala.


Lasten keinu.




Isä-siili grillaa. 


 Pikkumökin pihapiiriä kasvihuoneineen, huussi / halkovajoineen.  


Pikkumökki. 



Kodikas pikkumökki.



Olohuonekokonaisuus. 

Katsojia näyttelyssä kävi mukavasti. Vieraskirjaankin tuli paljon nimiä. 
Ensi kesänä emme enää näyttelyyn taivu. Pidetään nyt välivuosi(a) ja keskitytään tärkeimpään eli itse ministelyyn. 

Kiitos meidän porukalle!