26. maaliskuuta 2018

Piano

Tiheikön väen lapset ovat toivoneet vanhemmiltaan pitkään pianoa. Isä-hiirellä on jo haitari ja äiti-hiiri on lapsena soittanut paljonkin viulua. Niinpä pitkän harkinnan jälkeen taloon hankittiin piano.

Piano on valmistettu sytyketikuista ja sen tukirakenteet ja taustalevy on balsaa. Malli on löydetty Pinterestistä. Parhaan näköinen piano olikin Maria Malmströmin .



Pianon valkoiset näppäimet on biltematikkua, listaleikkurilla painettu näppäimet kevyesti maalattuun tikkuun ja päälle maalaus kertaalleen.

Mustat näppäimet leikkasin suippopaprikan aluskartongista.







Valmis piano pintakäsittelyä vaille.

Väri on ruskeaa silkkiväriä ja pinta lakattu useaan kertaan kiiltävällä kalustelakalla.

Nyt vaan puuttuu penkki.

18. maaliskuuta 2018

Olohuoneen pöytä

Tein tässä aiemmin vanhasta puisesta lankakelan toisesta päästä punavalkoisen pöydän Onnelin ja Annelin keittiöön. Nyt oli vuorossa kelan toisen pään vuoro.

Tiheikön väki tarvitsi olohuoneeseen kunnon kahvipöydän. Pöytää oli niin mukava tehdä, että vaihekuvat tämän pöydän teosta puuttuu kokonaan.



Vanhoja pieniä ruskeita helmiä löytyi varastosta pöydän reunan uraan. 

Keskellä olevaan koloon yritin tehdä paikkaa vuolemalla pyörylää biltematikusta, mutta sitä ei saanut istumaan paikoilleen siististi. Sitten keksin täyttää kolon pöydän reunasta ylijääneillä helmillä. Ylimääräinen hiottiin pois. 

Kalustelakkaa reilusti päälle ja rakoihin. 

Pöydän jalat on vuoltu yksittäin kaksinkertaiseksi liimatusta sytyketikusta.                          

Valmis pöytä olohuoneessa. Niinkuin monet projektini, tämäkin jatkuu mattoprojektina. Lattialla ollut pyöreä matto ei sopinut enää kokonaisuuteen. Mutta näinhän se on, valmista ei tule koskaan.

17. maaliskuuta 2018

Kärpässienipöytä


Pöydän tekoa aloittaessani ei ollut aavistustakaan, että millainen oli lopputulos.

Löysin takavuosina kirpputorilta pussillisen ohkaisia villalankoja. Mukana oli tämä kela. 


Kajaanin Mininikkareiden kalusteiden tekoviikonloppuun valmistautuessa, huomasin kelassa pöydän ja toisessa päässä toisen. 

Pöytä maalattiin valkoiseksi, kun valkoinen maali sattui olemaan käden ulottuvilla.  Tässä vaiheessa mietitytti pöytälevyn keskellä oleva reikä...

Pöydän pintaan liimataan pilkullinen kartonki.

Pöydän reunan uraan mahtuu rivi pieniä punaisia helmiä, joita sattumalta oli varastossa.

Lakattu pöytä valmiina.

Pöytä paikoillaan Onnelin ja Annelin keittiössä.


14. maaliskuuta 2018

Nukkekotiviikonloppu

Kajaanin Mininikkareilla oli viime viikonloppuna 10.-11. 3. nukkekotikalusteiden rakentamiskurssi.

Evästäkin oli ihan mukavasti.

Ruokapöytä valmistui Sinikulman keittiöön. Materiaalina sytyketikku.

Tätä hieman esivalmistelin sahailemalla palat valmiiksi. Se on tehty sytyketikuista, kahvitikuista sekä puuhelmistä. Lauantaina lipasto koottiin ja maalattiin. Alas tulee vielä verho. Lipasto tulee Tiheikön väen makuuhuoneeseen.

 
Hella valmistui etukäteen sahatuista paloista. Materiaali balsaa, pahvia ja sytyketikkua. Malli on Maria Malmströmin kirjasta hieman pienennetty versio. Hella on menossa Onnelin ja Annelin keittiöön.

 
Piano valmistui sunnuntaina. Mallin etsin Pinterestistä. Aikani etsin mieleistä mallia ja löysin tämän. Tarkemmin katsottua huomasin sen olevan Marian pianon kuva. Pianoa tullaan soittelemaan Tiheikön väen talossa.

Todella antoisa ja mukava viikonloppu harrastaa yhdessä ja aika lensi siivillä. Niillä nauruilla mennään pitkälle.

9. maaliskuuta 2018

Huutokauppahankinta



Nyt on päässyt kulumaan melko pitkä aika siitä, kun olen shoppaillut facebookin nukkekotitavaroiden kirppissivuilla. Jokunen viikko sitten oli Minikirppiksen sivuilla Hanna-Kaisa Sulavuori-Kettulan käsin maalattu taulu huutokaupassa. Osallistuin, huusin ja onnekseni sain sen.

Ihana taulu löysi paikkansa Tiheikön väen kolon olohuoneesta lipaston päältä.

5. maaliskuuta 2018

Olohuoneen tauluja

Sinikulman olohuoneeseen tehtiin valokuvakehysasetelma. 


Taulujen materiaalina on kahvitikut ja pahvi. Kuvat ovat leikattu kuvaindekseistä. Kun vielä teetin paperisia valokuvia, mukana tuli aina indeksi, jossa oli kaikki tilatut kuvat pienessä koossa. 


Kuvat saivat paikkansa ryhmänä olohuoneen sohvan yläpuolelta. Parille kehykselle olisi velä hieman tilaa.  

3. maaliskuuta 2018

Nyt päästään saunomaan!


Tiheikön sauna on valmistunut viimeinkin. Remontista lisää TÄÄLTÄ.



Puukiuas on pahvilaatikko, luukku tuikunkuorta ja hormi on maalattua pyöreää puurimaa. Kivet olen aikoinaan tuonut Rhodokselta.


Hiiriperhe odottaa malttamattomana päästä saunomaan uuteen saunaan. Äiti-hiiri haaveilee vastasta, mutta sen aika on vasta kesällä. Kiukaassa kohisee jo tuli ja pian perhe pääsee ottamaan uutukaisen saunan ensilöylyt. 



1. maaliskuuta 2018

Ikkunaremontti ja jälkimainingit


Sinikulman nukkekoti sai viikolla uudet ikkunat. Toisin sanoen niitä ei ollut aiemmin ollenkaan, pelkät ikkunapuitteet vaan.


Yllä talo ennen ikkunaremonttia. 


Talon kaikki oikeat ikkunat ovat taaksepäin. Sivuille on maalattu vain feikki-ikkunat. Tässä uudet ikkunat. 


 Ikkuna näytti ensin kalsealta, niinpä siihen tehtiin yksi poikittainen puupiena. Nyt ikkuna on sellainen alhaalta ylöspäin nostettava.


Näkymä illalla pimeällä lastenhuoneeseen, kun sisällä ovat valot ja leikit kiivaimmillaan.


Ikkuna sisältä olohuoneesta.


Ikkunan puitteet on biltematikkua. Sahasin tikun kahtia. Pleksi on siis viritetty tikkujen väliin.  


Kaikki ikkunat olivat hieman eri kokoisia. Jokaisesta ikkunasta oli tehtävä pahville malline, jonka mukaan tikut pätkittiin.  Edessä keskellä Nukkekoti Ruusukujalle tulevat ikkunaluukut. Niistä ja Ruusukujan ulkoseinäremontista tuonnempana. 


Niinkuin usein remonteissa käy - se laajenee odottamattomasti. Onneksi tämä remontti laajeni vain lastenhuoneeseen. 


Lastenhuoneen tapetti uusittiin sitten samalla, koska ikkunalistoja jouduttiin siirtämään jonkun verran. Irrotusvaiheessa listojen liimaus repi tapettia rumasti. Olihan se jo aikakin vaihtaa, tapetti oli alkuperäinen (15 v).


Sinikulman ikkunat ovat olleet ilman pleksiä viimeiset 15 vuotta. 

Vihdoin pölyn kulkeutuminen ikkunoiden kautta loppuu.