28. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 luukut 13-25

Tässä on sitten loppupäivien luukut. Osa tavaroista on löytänyt paikkansa heti nukkekoteihin, osa odottelee vielä sopivaa ajankohtaa. 

Luukku numero 13.
Tämän päivän luukusta sain ihanan jouluisen seinävaatteen.


Seinävaatetta huusi Sinikulman remontoitu olohuoneen apea seinä. 


 Toisesta paketista paljastui pari pikkukoria.


Korit menivät Tiheikön väen ruokakellariin. 

Luukku numero 14.
 Tässä on kaksi herttaista kissaa.


Kisulit pääsivät Sinikulmaan kirmaamaan. Tässä ne ihmettelevät lattialle pudonnutta origamijoutsenta, jonka sain Jennyltä kalenterivaihdossa viime vuonna.


 Pussillinen vihreitä kuulia sekä jouluinen kynttiläasetelma.


Vihreät kuulat haluttiin Ruusukujalle Onnelin ja Annelin vaatimuksesta. Herkut odottavat vielä tyttöjä, kunhan saapuvat ulkoleikeistä. Sitten odottaa glögi termoskannussa ja vihreät herkut.


Kynttiläasetelman paikka oli Ruusukujan Salissa.


Luukku numero 15.
Hieno matto. Kuva taas ei tee matolle oikeutta. Matto tulee Sinikulman vintille mummon ja vaarin kammarin latialle.



Tämä upea jalallinen vati oli täynnä herkullisia croissanteja.


Croissantit alusvateineen varattiin Kauppahuoneen kahvilaan, Cafe Isabellaan. Tässä arvon Herra ja Rouva von Bonsdorff odottelevat teetä katettavaksi heidän pöytäänsä. herra on jo poltellut tovin sikaria odotellessaan.

Luukku numero 16.

Ensimmäisestä paketista tuli printattu tyyny sekä pyykkipussi.


Tyyny ja pyykkipussi tarvittiin Ruusukujan Onnelin ja Annelin talouteen.


Tästä paketista löytyi hellyyttävä nalle. Nallukan paikka on Sinisen talon mummon ja vaarin kammari, kunhan sitten valmistuu.

Luukku numero 17.
Beessi nalle sekä herkulliset konvehdit löytyivät samasta paketista.


Suklaakonvehdit vaati itselleen Tiheikön väen Vesa-poika. Hän aikoi antaa ne vanhemmilleen joululahjaksi, mutta kuinkas sitten kävikään? Olihan suklaata hieman maisteltava ja maisteltava ja maisteltava... makuja kun oli niin monia. Nyt konvehtirasia on puoliksi tyhjä - tai täynnä, miltä kantilta asiaa nyt katsoo...


Herkkukokki laittoi kupillisen puolukkarahkaa. Sekin herkkuani.


Herkku meni Kauppahuoneen leipomoon, jossa tehdään kaikki Cafe Isabellan herkut.


Luukku numero 18.
Kaunis hartiahuivi ja kaulaliina.


Hartiahuivi on Isä-hiiren joululahja Äiti-hiirelle Tiheikön väen talossa.


Kaulahuivin halusivat Ruusukujan Onneli ja Anneli. Tytöt vielä miettii, miten sen käyttö jaetaan tyttöhen kesken.

Päivän viimeiestä paketista paljastui upea lasilintu.
Lasilintu lensi Siniikulman olohuoneen pöydälle. 

Luukku numero 19.
Silliä tuli purkillinen ja keitettyä kotimehua pullollinen...  Sillipurkki ja kotimehu hävisivät Sinkulman jääkaappiin.


... sekä pussillinen sipsejä. Ne hävisivät Sinikulman lastenhuoneessa 'parempiin suihin'. Äiti löysi pussin roskiksesta rutattuna. 

Luukku numero 20.
Ihana essu sekä pannumyssy. Essu etsii paikkaansa, mutta luulenpa että paikka löytyy Tiheikön väen keittiöstä, kunhan saadaan sinne kunnon naulakko,


Päivän toisessa paketissa oli jouluinen kukkakori. 


Kukkakori on myynnissä Kauppahuoneen Kukkakaupassa.


Luukku numero 21.
Todella pieniä ja irtonaisia oli nämä pelikortit. Soma korttipakan kotelo. Liimasin kortteja päällekkäin, niin että saadaan kunnon pasianssipeli käyntiin.

                                            Tiheikön väen Isä-hiiri alkoi heti pelaamaan pasianssia.


Hurmaava on tämä vaaleanpunainen pelargonia.


Pelargonia löysi paikkansa Ruusukujalta Onnelin ja Annelin aulasta.


Luukku numero 22.
 Ihana hopeinen teepannu. 
Nuo mustat täplät ovat oikeasti hopeanvärisiä. 
Nerokkaasti tehty pannu!


Ruusukujan tyttäret halusivat teepannun itselleen. 
Kunhan sen hellan vielä joskus saisi...?


                                                 Toinen paketti toi herkullisia patonkeja pellillä.


Kauppahuoneen Wanhassa leipomossa leivotaan herkullisia patonkeja.


Luukku numero 23.
Yhdestä pussukasta löytyi leivos, omena sekä päärynä.


Kauppahuoneen Wanhassa leipomossa aiotaan seuraavaksi valmistaa omena-päärynäpiirakkaa.


Toisessa paketissa oli todella herttainen pieni sydänraanu!


Ruusukujan Onneli ja Anneli ilahtuivat sydänraanusta. 


Luukku numero 24. Keräsin tähän luukkuun 'useamman' paketin ...

Kaksi kapeaa maljakkoa. Odottelevat paikkaansa.

Yksi lähetys oli taas melkoinen...


Ihana hopeinen tarjotin, kupillinen kantarelleja ja porkkanoita, keltainen kulhollinen erilaisia juustoja, lautasellinen keksejä,...

... ja kahden hengen teekalusto!


Kauppahuoneen Wanhassa leipomossa työlistalla on kantarellipiirakkaa ja porkkakakakkua. 


Teekaluston pannu on Ruusukujan keittiökaappien päällä varapannuna vieraiden varalta.


Tällainen herttainen joulukranssi. Kranssi odottaa ensi joulua. 


Päivän neljännestä paketista paljastui suloinen keraaminen muki, capuccino-jauhepussi sekä vaahtokarkkeja. Lisäksi minikokoinen taiteltu paperilaatikko.


Paperilaatikot halusivat Ruusukujan tytöt leikkeihinsä.


Vaahtokarkit oli tyttöjen herkkua, ne päätyivät lasiseen purkkiin, joka jäi Ruusukujan keittiön työtasolle mehukannun oikealle puolelle. 


Kukahan on tulossa kylään? Yksittäinen muki Ruusukujan keittiössä ja capuccino-juomajauhepussi vieressä. Kuka ei pidä glögistä? Sitä on nimittäin termospullo täynnä.


Viides paketeista sisälsi kauniin sidotun muistikirjan, lyijykynän, kumin ja teroittimen! Siis aivan ihanan kekseliäs setti.


Äiti-hiiri hankki kaikille joululahjaksi Tiheikön väen lapsille omat muisti/päiväkirjat sekä kirjoitusvälineet. 



Upet printatut säilytyspurnukat teelle, makaronille, sokerille, kekseille, kaakaolle ja riisille.
Koko komeus vielä valkoisessa korissa.



Purnukat pääsivät Tiheikön väen kellariin. 
Kori on sängynaluskorina vanhempien makuuhuoneessa. 


 Tyylikkäät, ihanat vanhat kirjat.
Kirjat saivat paikkansa Isä-hiiren työhuoneesta Tiheikön väen talossa.





Mutta nyt meni tämä tyttö hämilleen tämän kauneuden vuoksi!!! 


Tilkkutäkki sopi kuin nakutettu Tiheikön väen vanhempien makuuhuoneeseen. 'Kaunista', huokaisi Äiti-hiiri. 


Vessapaperia, pefletti, kylpysuolaa, käsisaippua sekä hauska kynsiharja. Harvemmin voi sanoa, että kynsiharja voisi olla hauska. Mutta nauratti kovasti sen kekseliäs toteutus samoin kuin aiemmin mainitsemani teroitin oli hulvaton idea myös. 


Kylpuhuonetarvikkeet sijoittuivat Tiheikön väen kylpuhuoneeseen. Saippua tuossa onkin lattialla...


Vaaleanpunaiset pikkupossut. Ne äivät Ruusukujalle tyttöjen leikkeihin.


                                                                   Kahden paketin sisältöä.



                                               Pikkuinen enkeli jäi Ruusukujan leikkihuoneeseen.


                       Lippusiimalla Ruusukujan Onneli ja Anneli koristelivat portaiden kaiteen.




                                                       Soma pinkki työkalusarja.


              Työkalusetti meni Ruusukujan tytöille. 


 Ihastuttava mosaiikkitarjotin. Mosaiikkina käytetty kananmunan kuorta!



           Tarjotin on Tiheikön väen keittiössä. Kunhan saadaan vielä selleinen riippuva tarjotinteline...
                               




Jouluinen rasiallinen makeisia. Ne piilotettiin kaikilta. Joulun aikaan on joka talossa herkuteltu, eli pieni tauko on paikallaan. 


Kolmessa paketissa oli käsittämättömän ihania leikattavia printtejä. 




Koristeet leikattiin heti ja Tiheikön väki oli nopein niiden hankinnassa. 


                                                       Vaalenpunaiset kynttilät jalkoineen.



                                Ruusukujan leikkihuoneessa on kaksi somaa pinkkiä kynttilää. 
                                    Tytöt saivat kynttilät sinne sillä ehdolla etteivät polta niitä. 
                                                             Katsella saa, ei polttaa!


Luukku numero 25. 

Viimeisen paketin sain avata joulupäivänä. Sieltä löytyi hauskat pannunaluset sekä särkynyt kananmuna. 


Kananmuna rikkoontui Kauppahuoneen leipomossa, kun leipuri nosti munakorin hyllyn päälle leivontapöydältä tilaa viemästä. Leipuri ei sitä vaan huomannut, jatkoi töitään...

Nyt joulukuussa olen taas saanut viettää monia jännittäviä hetkiä ja yllättyä varmaan yhtä monta kertaa vaihtajien kekseliäisyydestä. Kiitos kaikille mukana olleille. Oli taas riemukas joulukuu. Haikeudella muistelen jännityksentäyteistä iltateehetkeä tyttäreni kanssa, olihan meillä silloin oma yhteinen juttumme avatessamme molemmat yhden paketin joka ilta. Nyt vain muistelemme: Oi niitä aikoja!