30. lokakuuta 2013

Sohva ja nojatuoleja

Eilen oli kerhollamme taas tapaaminen. Aiheena oli tällä kertaa sohvat ja nojatuolit. Malttamattomana tartuin pari päivää aiemmin aiheeseen ja tuloksena on kaksi hieman erilaista nojatuolia.

 
Varsinaisena kerhoiltana valmistui vaalea sohva Siniseen taloon. Materiaalina pahvia, vaahtomuovia, teippiä, liimaa, puuhelmet jaloiksi sekä kangasta.  Sohvan päällinen on kirppikseltä löytynyttä kaitaliinaa.
 
 
Tapaamisen jälkeen tein sohvalle vielä kaveriksi nojatuolit. 


Kaluston olisi tarkoitus tulla Siniseen taloon, se taas vaatii talon modernisoimisen ja kalusteiden päivityksen nykyaikaan. Nykyisessä muodossa talo on ollut lasten leikittävissä. Tytär ilmoitti nyt samalla leikkikauden nukkekodissa loppuneen ja siksi muutos on kuulemma edessä. Sohvakalusto on tehty hänen suunnitelmansa mukaan, kaluston kaveriksi pitäisi nyt saada arkkupöytä. Keittiön kalusteet kaikkineen vaatisi päivitystä, makuuhuoneeseenkin uusi sänky.... Ja tapetitkin uusiksi tyttö täydentää... Onhan ne olleet seinissä 11 vuotta, eikös se ole jo aikakin?

 
Kaikessa hiljaisuudessa miettii, pitikö lähteä tekemään sitä nojatuolia?

15. lokakuuta 2013

Yllätyspaketti!

Tässä yhtenä päivänä ihailin facebookin ryhmässä Petran tekemiä kuppeja. Ne olivat juuri kuin tehtyjä Tiheikön väen taloon. Ne olivat hiottu tammenterhon hattuosasta, jotka eivät kelpaa oraville. Harmittelin vain ettei näin pohjoisessa tammia paljon kasva... Pian sen jälkeen tuli pikku paketti, ja niin somasti pakattu...




 
Kuppi pääsi Tiheikön väen käyttöön...

9. lokakuuta 2013

Joulun odotusta

 
 
Niin se vaan minäkin hurahdin tähän joulukalenterijuttuun. Piristystä tähän joulunodotukseen. Olen jo vuosia seurannut systeemiä sivusta ja nyt rohkenin mukaan.

Laitan itse paketit tulemaan marraskuun viimeisellä viikolla.

Kalenterin varaustilanne tällä hetkellä, toinen kierros meneillään:

1. Teija, saapunut
2. Kati K
3. Teija, saapunut
4. Kati K
5. Kati K
6. Sanna, saapunut 
7. Teija, saapunut
8. Sanna, saapunut
9. Marja-Leena, saapunut
10. Kati V, saapunut
11. Tiina O, saapunut                       
12. Tiina O, saapunut
13. Minna M, saapunut
14. Kristiina
15. Jenny B, saapunut
16. Jenny B, saapunut
17. Marja-Liisa,  saapunut
18. Jenni, saapunut
19. Laura E
20. Emma H, saapunut
21. Marja-Liisa, saapunut
22. Jenni, saapunut
23. Marja-Liisa, saapunut
24. Satu, saapunut


2. Kalenteri

1. Karla, saapunut
2. Karla, saapunut
3. Karla,  saapunut
4. Marita, saapunut
5. Johanna
6. Päivi V,  saapunut
7. Heidi L
8. Heidi L
9. Johanna
10. Kristiina,  saapunut
11. Minna K
12.Marja-Leena
13. Tiina O,  saapunut
14. Päivi V, saapunut  Satu I,  saapunut
15. Satu I,  saapunut
16. Satu I,  saapunut
17. Kristiina,  saapunut
18. Minna K
19. Kristiina,  saapunut
20. Kirsi, saapunut
21. Marja-Leena
22. varattu
23. Päivi V, saapunut
24. Johanna




Siitä vaan pakettien sisältöä suunnittelemaan... täällä aloiteltiin jo!


4. lokakuuta 2013

Massailuja

Viime aikoina on tullut puuhailtua Fimo- ja Cernit-massoilla. Vanhimmat massat kun lienevät jo kahdeksan vuotta vanhoja. Eivät ole menneet miksikään siinä ajassa. Vanhimmat kenties eivät liestyneet ylipehmeiksi käsittelyssä niin nopeasti. Jatkossa en teippaile avattuja paketteja kiinni enää niin huolellisesti, saisivatkin olla hieman jäykempää muotoilla...

Tässä siis parin-kolmen viime viikon tuotoksia...



 
Crocsit oli helpompia tehdä vanhentuneesta, jäykästä massasta. Käsiala muuttui töitä tehdessä. Vielä olisi tuolla aihiot valkeisiin ja vaaleanpunaisiin crocseihin..! Ne ovatkin uutta massaa, jolloin työskentely on hyvinkin työläämpää. Mutta hauskaa on katsella valmiita kenkiä rivissä...

 
 Säästöpossuilla on oma tarinansa. Kun crocseja tehdessä massa tarttui muottiin tai muuten liestyi muodottomaksi lämpimissä sormissa. Niistä 'muotoutui' palloja, ja siitä se ajatus sitten lähti...
Korkeutta näillä oli 12mm.