21. helmikuuta 2013

Työhuone

Työhuonetta on toivottu pitkään. Isä-hiiri on nyt uudessa talossaan saanut paikan jossa saa rauhassa laskeskella kirjanpidostaan ruokavaraston ja muiden tarvikkeiden riittävyyttä talven varalle. Lisäksi hän rakastaa kirjoja. Niitä olisi mukava lueskella talven paukkupakkasilla. Mukava, suurempi kirjahylly olisi mukava saada ja mahdollisimman suuri sellainen.



Äiti-hiiri on saanut ompelukoneensa sinne. Kasvavat lapset tarvitsevat vaatetta. Koko ajan on jotakin korjattavaa, etenkin pojat ovat aivan mahdottomia kuluttamaan housujen polvia.


18. helmikuuta 2013

Äidin ylpeys

Viime viikolla äitihiiri sai postista mieleisen yllätyksen. Uuden maton makuuhuoneeseen. Uusi orvokkimatto on mieleinen, onhan orvokki äidin lempikukka.

16. helmikuuta 2013

Hiiriperhe valmistuu vähitellen


Minulla oli pitkään mietinnässä, mistä löytäisin hiiriperheen Tiheikön väen talooni. Viimein rohkaistuin kokeilemaan neulahuovutuksella tehtyjä hahmoja. Ohessa tuloksia. Perheen isä ja äitihiiret ovat jalkoja vaille valmiita, saivat tänään nenän ja viikset. 



Isähiiren housuja varten uhrasin yhden puseroni, joka oli ollut jo vuosia pitämättömänä vaatekomerossa. Nyt hänellä on tyylikkäät farkkuhaalarit.


Perheen nuoriso on vielä keskeneräinen, ilman vaatteita ja ilmettä.

13. helmikuuta 2013

Tauluja

Saimme kerättyä Kajaanissakin ryhmän innokkaita mineilyharrastajia yhteen. Ensimmäinen tapaaminen oli viikko sitten, mukana viisi harrastajaa. Teemamme oli taulut ja peilit. Juttua riitti niin, että ehdimme tekemään vain tauluja.


Tässä omat tekeleeni, yhteiskuva kaikkien tuotoksista unohtui ottamatta. Pantaneen unohdus alkukankeuden piikkiin. Ylärivin taulujen kuvat ovat nukkiskirppikseltä ostamastani kankaasta, tuli juuri samana päivänä postin mukana.