22. toukokuuta 2012

Lyhtyteline

Tiheikön väen taloon tehtiin lyhtyteline. Toteutus olikin toinen juttu. Hyvin on pikaliima pitänyt ja mustaksi maalattu, ennen kullanvärinen ääriviivatarra varmistanut lujuuden. Voi olla, että samankaltaisia pidikkeitä taloon tulee lisää. Odotellaan vaan sadepäiviä, jolloin malttaa tulla näprätä. Muutoin aika kuluu pihoilla myyrätessä näin kesällä.





20. toukokuuta 2012

Keittiössä tuoksuu jo...



Muutto-operaatio Tiheikön väellä jatkuu. Nyt saatiin keittiökin kuntoon. Paikat hohtaa uutuuttaan ja kaikki on paikoillaan, paljon jäi tyhjääkin tilaa. Vanha pöytäkin löysi entisen paikkansa. Isä-hiiren nikkarointitehtävät sen kun lisääntyvät. Pitäisi pyyhkeillekin saada oma naulakkonsa... Uunista on juuri nostettu muheva marjapaistos iltapäivän teelle.




Mutta voi kuinka hyvältä omalla liedellä haudutettu lipstikkakeitto sekä oman uunin tammenterholeipä maistuivatkaan.

Keittiön kaappi notkuu astoita sekä erilaisia purkkeja kuivaa ruokatavaraa, jauhoja, kuivattuja marjoja ja yrttejä. Äiti kaipaa edelleen lisää säilytystilaa keittiöön. Siinäpä meni isä-hiirelle nikkarointiterveiset.

Ruuan jälkeen on isä-hiiren juhlahetki, kun pääsee oikaisemaan jalkansa keittiön puusohvalle. Siinä on mukava tuoksutella keittiön tuoksuja ja seurailla vaimo-kullan hyörinää lieden äärellä. Eikä pienet päiväunetkaan olisi ollenkaan paha juttu...

3. toukokuuta 2012

Leikkiremontti

Sinikulmassa jouduttiin lattiaremontin edestä siirtämään kalusteet eteisestä, keittiöstä ja lastenhuoneesta.


Isoäiti ja isoisäkin osallistuivat huonekalujen kantoon.





Äiti-nallellekin löytyy kannettavaa...




Isä-nalle miettii, minnehän se tämäkin kaluste kuuluikaan?


Perheen pienimmätkin osallistuivat urakkaan.




Tosiasiassa Sinikulmassa ei ole tehty mitään remonttia! Kyseiset kuvat on otettu lasten leikkiessä nukkekodilla nalleperheen muuttoa. Olivat tehneet niin hienoja asetelmia, etten voinut muuta kuin ikuistaa ne kameralle.