3. helmikuuta 2010

Tiheikön väen kolo -uusi projekti

Projektimme Tiheikön väen kolon kanssa on alkanut jo nelisen vuotta sitten. Homma on seissyt pitkiä kausia. Kuitenkin makuuhuoneessa seistessään muistutti olemassaolostaan. Kun vai nuorokauteen saisi hieman lisätunteja, pliis!


Nukkekodin pohjana on Hobby Hallin lasten kirjahylly, joka oli kuin nukkekoti viistoine kattoineen. Sivuilla oli suuret ristikkoikkunat. Olen pienentänyt ne pahvilla ja itsekovettuvalla massalla hiirille sopivampaan kokoon.



Esikuvana on Jill Barklemin kirjoittama ja kuvittama iki-ihana Tiheikön väen kertomukset (The Complete Brambly Hedge). Kuvat on lainattu kirjasta, että pääsette oikeaan tunnelmaan.



Talo muotoutuu aikanaan puunrungon muotoiseksi/näköiseksi. Se, että kuinka sen toteutan on jo sitten toinen juttu. Ei varmaan onnistu käden käänteessä. Projektissa pyrin käyttämään paljon materiaalia suoraan luonnosta. Talossamme tulee asumaan metsähiiriperhe. Kellarissa on suuri ruokavarasto talven varalle.



Huoneiden katot ja seinät pitäisi saada osittain epätasaisiksi, aivankuin ne olisi kaiverrettu puuhun. Lautalattia on jo valmis samoin joitakin kalusteita on olemassa. Valaistuskin olisi mukava saada... Eihän hiirillä talossaan ole sähköä, mutta valoa tulipesiin, lyhtyihin ja muuta tunnelmavaloa.



Minua kuvituksessa kiehtoi huoneiden lämpimät sävyt, maanläheisyys ja kodikkuus. Oma jujunsa on luonnollisessa koossa olevat luonnonmateriaali, ruuat(jyvät, hedelmät, sienet, marjat), kaiken ei siis tarvitsekaan olla 1:12 koossa!



Siinä projektia joksikin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti